Opintoni suoritin Oulun yliopistossa, maailman pohjoisimmassa arkkitehtikoulussa. Opintoni koostuivat useista projektiluontaisista kursseista, ja maisterivaiheessa valitsin epäviralliseksi suuntautumislinjaksi arkkitehtuurin historia ja korjausrakentamisen.
Opintojen ohella osallistuin sekä itsenäisesti että parityönä erilaisiin arkkitehtuurin ja muotoilun kilpailuihin. Lisäksi toimin apuopettajan myöhemmässä vaiheessa opintojani, sekä kävin vaihdossa Japanissa.

LATVA – Kilpailuehdotus
- Aika: 2021
- Ohjelma: Revit
- Työpari: Maija Simoska
- Sijoitus: Lunastuspalkinto
Julkisivuyhdistyksen järjestämän opiskelijakilpailun tarkoituksena oli suunnitella ehostus ja kahden kerroksen korotus -suunnitelma Tampereen kaupungissa sijaitsevaan 70-luvun lähiökerrostaloon.
Lähdimme toteuttamaan suunnitelmaa CLT rakentein. Yläpuoliset kerrokset muodostuvat palikan muotoisista elementeistä, jotka vuorotellen muodostavat kattomaailmalle kauniit kattoterassit.
Työssämme oli tärkeintä valita kestäviä materiaaleja ja ratkaisuja, sekä tarjota laadukkaita ja tilavia asuntoja niin opiskelijoille, pienille perheille kuin senioreille.
Kilpailussa jaettiin ensimmäisen ja toisen sijan palkinnot sekä kolme lunastuspalkintoa.
Vilmin vanha kaapelitehdas – Harjoitustyö osana Arkkitehtuurin historia -kurssia
- Aika: 2019
- Ohjelma: Revit
Oulun keskustan kupeessa sijaitsee Vilmin vanha kaapelitehdas. Rakennus muodostaa makkaramaisen kattonsa vuoksi tunnusomaisen ilmeen koko alueelle, mutta rakennuksen käyttäjämäärät ovat jääneet kovin pieniksi.
Tehtävämme oli suunnitella korjaus- ja uudelleenkäyttösuunnitelma kyseiseen rakennukseen. Suunnitelman tavoitteena oli kohentaa itse rakennusta, ja samalla lisätä sen arvoa ja kävijämääriä koko lähialueelle.
Itse näin potentiaalisena vaihtoehtona suunnittella rakennukseen ravintolamaailman, joka houkuttelee alueen lapsiperheitä sekä lounastelevia työntekijöitä. Lisäksi nuorisotalo sekä kirpputori tuovat eri ikäluokat ja monipuoliset ajanviettotavat osaksi kaapelitehtaan aluetta.

Kaichu – Kilpailuehdotus
- Aika: 2020
- Ohjelma: Revit
- Työpari: Kimi Toivola
- Sijoitus: Kolmas sija (kansallinen taso)
Vuosittaisen Isover – Saint Gobain -opiskelijakilpailuun suunnitukohde oli vuonna 2020 Ranskan Saint-Denis. Tehtävänä oli suunnitella ja kehittää kortteliympäristöä, jonne piti suunnitella mm. koulu sekä asuintaloja.
Kilpailuehdotuksessamme korkeat asuinkerrostalot yhdistyvät keveiden katoksien avulla pitkiksi rakennusmassoiksi. Halusimme siis luoda tunnusomaisen massoittelun korttelille mutta myös käytännöllisen tilan jossa monipuoliset toiminnot ja palvelut kutsuvat ihmisiä viettämään aikaa yhdessä.
Kilpailussa sijoituimme kolmansiksi kansallisella Suomen tasolla. Työmme jatkoi eteenpäin kansainväliseen vaiheeseen.
Asuinkerrostalo Rovaniemlle
- Aika: 2019
- Kandidaatintyö
- Ohjelma: Revit
Suunnittelin kandidaatin työnnä asemakaavan, rakennusopin ja nykyaikaisen arkkitehtuurin yhteiskurssilla asuinkerrostalon Rovaniemelle.
Suunnittelu alkoi ryhmätyöosuudella, jossa Rovaniemen keskustan läheleiselle korttelille oli tarkoitus suunnitella asuintaloja, yhteisöllisiä tiloja sekä julkisia rakennuksia. Tämän jälkeen valitsin suunnitelmasta paikan, jonne halusin oman kandidaatin projektini sijoittaa.
Kerrostalon suunnittelussa minulle oli tärkeää yksinkertainen ulkomuoto, suuret ja valoisat asunnot sekä monipuoliset yhteiskäyttötilat. Rakennus on betonirunkoinen, ja se on saanut vaikutteita 50-luvun rapatuista kerrostaloista.

ATLANTIS – kilpailuehdotus
- Aika: 2020
- Ohjelma: ArchiCad
- Työpari: Kimi Toivola
Kemin keskustan kehityskilpailu oli Safan järejstämä opiskelijakilpailu, jonka tarkoituksena oli kerätä ideoita Kemin keskustan ehostamiseen ja kehittämiseen. Alueella toimii mm. kaupungin talo, kauppoja sekä linja-autoasema.
Tavoitteenamme oli muodostaa torin alueelle mukava oleskelu- ja yhteenkokoontumisalue, jossa viihtyvät kaikenikäiset ihmiset. Pidimme myös tärkeänä muodostaa toimiva kokonaisuus kulttuurikorttelin, aseman sekä torin välillä.