Tai no, onhan siitä jo melkein vuosi! Mutta voi kuinka aikaa aika lentää 🙂
Usein kysytään, miksi päädyin opiskelemaan arkkitehdiksi. Asia ei ole ollut minulle itsestään selvä, vaikka en pahemmin muita aloja harkinnutkaan. Olen aina pitänyt kuvataiteesta, ja halusin ammatin missä pääsee olemaan luova. Pidän myös matematiikasta, vaikkakin sen harjoittaminen on jäänytkin hieman taka-alalle näin lukion jälkeen. Muistaakseni ala-asteen opettaja oli ensimmäinen, joka huomautti minulle että arkkitehdin ammatti saattaisi sopia minulle.
Vasta lukiossa abivuonna päätin kuitenkin, että aion hakea opiskelemaan arkkitehdiksi. Minua kuitenkin pelotti, koska en ollut lukenut fysiikkaa lukiossa ja ajattelin sen olevan ratkaisevana tekijänä pääsykokeissa. Arkkitehdin pääsykoe pohjautui onneksi kuitenkin vain matematiikkaan, joten pelkoni fysiikasta oli aiheeton.
Kun itse hain vuonna 2016, tuli alkuvuonna ensin ennakkotehtävät. Tehtävänä oli suunnitella tulitikkurasioista ns. hyönteisravintola. Tästä hyönteisravintolasta tuli vapaalla tekniikalla toteuttaa kaksi perspektiivikuvaa; toinen kaukaa ja toinen ravintolan sisältä. Näin heti mielessäni tyhjät tulitikkurasiat, jotka yhdessä muodostavat kennomaisen rakennelman ja joka tarjoaa sopivasta ruokailu- ja piilopaikkoja hyönteisille. Ensimmäisen perspektiivikuvan toteutin värillisenä akvarellikynillä. Leikin vastaväreillä sekä kennon muodostamilla valon ja varjon kontrasteilla. Toinen perspektiivikuva oli mustavalkoisilla vesiväreillä toteuttu kuva, jossa päätähtenä ei ollutkaan itse ravintola vaan tunnelma sekä ympäristö. Päädyin kuvaamaan hyönteisravintolan metsässä keskellä yötä.
Ennakkotehtävien jälkeen oli matematiikan koe, joka arvatenkin painoittui geometriaan. Matematiikan kokeen jälkeen vuorossa olikin sitten itse varsinainen pääsykoe. Pääsykoe kesti 3 tai 4 päivää, jonka aikana toteutettiin useita eri taideteoksia ja pienoismalleja. Jokainen tehtävä arvosteltiin asteikolla 1-5.
Soitin jälkeenpäin perään tiedustellakseni pääsykokeen arvosanojani. Vain yhdestä tehtävästä olin saanut täydet pisteet. Tästä syystä olin henkisesti varautunut pitämään välivuoden, ja tehnyt paljon suunnitelmiakin seuraavan vuoden varalle. Yllätys (tai oikeastaan järkytys) olikin suuri, kun tulokset tulivat ja minulle olikin opiskelupaikka Oulussa.
En ollut koskaan edes vieraillut niin pohjoisessa. Siksi muuttaminen 500 km päähän 19-vuotiaana tuntui hirvittävältä. Vanhemmistani oli kuitenkin todella paljon apua muutossa ja käytännön järjestelyissä, joten pahin shokki helpottikin pian ja aloin nauttimaan opiskelijaelämästä maailman pohjoisimmassa arkkitehtikoulussa.
Fuksivuosi oli täynnä jännitystä ja uuden opettelua. Opinnot painoittuivat enimmäkseen vielä taiteiluun, joten aikaa jäi helposti muuhunkin.
Kakkosvuona putosi ensimmäinen pommi niskaan, kun rakennusopin kurssi alkoi. Vanhemmat opiskelijat olivat kertoneet kauhutarinoita kyseiseltä kurssilta, joten minulla oli vahvat ennakkoluulot jo ennen kun kurssi alkoi. Kun kurssi oli omalta osaltani vihdoin ohi, koin valtavan stressinpurkauksen. Viikon verran itkin päivittäin, ja minut sai itkemään esimerkiksi kynän tippuminen lattialle. Kunpa voisin sanoa silloiselle Bealle, että kaikki kyllä järjestyy ja että rakennusoppi on vain yksi kurssi muiden joukossa.
Kolmantena vuonna aloin heti työstämään kandidaatin työtäni. Vuoden mittainen projekti oli osa kurssia, jossa yhdistyi niin yhdyskuntasuunnittelua, rakennusoppia kuin nykyarkkitehtuuria. Projektin päämääränä oli suunnitella Rovaniemelle asuinkerrostalo. Kyseiseltä kurssikokonaisuudelta opin siihen astisista kursseista eniten, sillä se oli niin monipuolinen ja aiheeseen pystyi ihan kunnolla perehtymään.
Kandivuoden jälkeen toteutin pitkäaikaisen haaveeni, ja lähdin Japaniin vaihtoon. Syksyllä 2019 lähdin matkaan, ja palasin seuraavan vuoden helmi-maaliskuun vaihteessa. Vaikka kuulostaa kliseiseltä, vaihto oli yksi elämäni parhaimmista kokemuksista. Parasta oli ehdottomasti ihmiset. Ilman kavereita vaihto ei olisi varmasti ollut yhtä mukava kokemus. Vaihdon aikana kokeilin lukuisia uusia ja herkullisia ruokia, matkustelin ympäri Japania, sekä opin kieltäkin ihan kiitettävästi! Vaihdosta pidin blogia Japanin Waltaus, ja haaveena on päivittää blogiin joskus lisää Japani-aiheisia postauksia.
Kun palasin Suomeen, valitsin epäviralliseksi suuntautumiseksini arkkitehtuurin historia- ja korjaussuunnittelun. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että opintoni viidentenä vuotena kävin maisterivaiheen kursseja liittyen ennen kaikkea tähän suuuntautumiseen. Samoihin aikoihin aloitin ns. kilpailu-urani, ja osallistuin seuraavien vuosien aikana muutamiin arkkitehtuuri- ja muotoilukilpailuihin.
Kun kuudes vuosi alkoi, minulla olikin jo kaikki opintopisteet valmiina maisteria varten. En kuitenkaan pitänyt kiirettä diplomityöni kanssa, vaan priorisoin ennen kaikkea oman henkisen jaksamisen ja terveyteni. Kokeilin myös siipiäni opettajapuolella, ja olin apuohjaajana arkkitehtuurin historia kursseilla ykkös- ja kakkosvuotisille. Minulle jäi oikein hyvät fiilikset opettamisesta, ja kenties olisi joskus kiva palata tämänkin asian äärelle.
Vihdoin kesäkuussa 2022 valmistui dippani, ja pääsin diplomityöseminaariin esittelemään työni. Kävin myös publiikissa hakemassa paperisen tutkintotodistukseni. Varsinaisia valmistujaisjuhlia en pitänyt, mutta kävimme syömässä hienommassa ravintolassa tutkintoni kunniaksi.
Tuntuipa hyvältä kerrata opintopolkuani tähän päivään asti. Kuuden vuoden aikana ehtii tapahtua paljon, ja on välillä hyvä reflektoida takaisin miten on päätynyt nykyiseen pisteeseen.
Opintojen aikana olen oppinut ennen kaikkea ajankäytön hallintaa sekä priorisointia. Olen todennut, että all-nightereista (eli opiskelusta yön yli) ei ole mitään hyötyä. Siinä vaiheessa työn taso laskee niin radikaalisti, että monesti olen pohtinut että työni olisi ollut parempi jos olisin jättänyt työstämisen silloin kun vielä olin virkeä. Lisäksi opintoni opettivat minua priorisoimaan. Kaikkeen ei tarvi panostaa 100 %, vaan tärkeintä on hoitaa kiirreellisimmät asiat pois alta ja vasta myöhemmin voi hoitaa muut asiat.
Mitäs seuraavaksi? Tällä hetkellä työskentelen täyspäiväisesti oman alan töissä. Olen oppinut työelämässä hurjasti, ja olen innoissani aina kun pääsen perehtymään uuteen asiaan. Haluan kokea asioita myös vapaa-ajallani, ja esimerkiksi olisi hienoa palata jälleen siveltimien ja maalien äärelle. Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu, ettei elämä olekaan pelkkää suorittamista vaan on tärkeää myös nauttia hetkestä.