
Tässä on Nuppu!
Nuppu on 2,5 vuotias shetlanninlammaskoira ja täynnä energiaa sekä tarmoa. Nuppu on niin sanotusti minisheltti, sillä säkää on kertynyt vain 28 cm ja painoakin n. 4kg. Koostaan huolimatta Nupulla on iso ego, ja keneltäkään ei jää näkemättä (tai kuulematta) kun Nuppu saapuu paikalle.
Alun perin tutustuin sheltteihin erään aikakausilehden artikkelin kautta. Kyseinen koirarotu oli mielestäni todella kaunis, mutta ennen kaikkea innostuin kun minulle selvisi rodun olevan suhteellisen terve, helppohoitoinen sekä ensikertalaiselle koiranomistajalle sopiva.
Opintojeni loppupuolella vuonna 2020 elämäni näytti todella tavalliselta. Luentoja silloin tällöin, muuten aika lailla projektien tekoa kotoa käsin. Tunsin, että jotain puuttui. Olisiko nyt vihdoinkin aika omalle koiralle?
Tammikuussa 2021 kävin vierailemassa Dash’ing kennelissä Kempeleessä. Sinne oli joulun välipäivinä syntynyt iso pentue, ja osa pennuista oli vailla kotia. Sain rauhassa tutustua pentuihin, kun yhtäkkiä eräs pentu lähestyi minua rauhallisesti ja kävi syliini nukkumaan. En siis valinnut Nuppua, vaan Nuppu valitsi minut.

Helmikuussa koitti kauan odotettu päivä, nimittäin Nupun uusi koti oli luonani. Muistan edelleen, kuinka minut valtasi ilo. Samalla koin kuitenkin suurta taakkaa; pystyisinkö tarjoamaan Nupulle hyvän kodin? Mitä jos yhteiselo ei toimikaan?
Olihan se haastavaa. Koiran saaminen on ennen kaikkea elämäntapamuutos. Toisen hyvinvointi on itsestä riippuvainen, ja yhtäkkiä elämässä on joku jonka tarpeet menevät aina omani edelle. Mutta se kaikki on ehdottomasti sen arvoista. Nuppu on todella kuuliainen ja iloinen koira. Kun näen että Nupulla on kaikki hyvin, minulla on kaikki hyvin. Koira on antanut minulle niin paljon. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, ja olen kokeillut asioita mitä en ikinä olisi uskonut kokeilevani.

Nuppu on erittäin kiinnostunut ihmisistä ja muista eläimistä, vaikka aluksi täytyy aina suhtautua kaikkeen uuteen varauksella. Yhteiselo perheen kissan Voidin kanssa sujuu nykyään oikein mallikkaasti, ja molemmat osapuolet tykkäävät leikkiä toistensa kanssa.
Tällä hetkellä elämme tavallista arkea. Haaveilemme omasta pihasta sekä käymme viikoittain harrastamassa agilityä. Saa nähdä, mitä kaikkea vielä koemme yhdessä.